Pikalainaa otetaan huomettavasti aiempaa enemmän

Viime vuoden lopussa markkinoilla oli kaikkiaan 84 toiminnassa olevaa, lainaa ilman vakuuksia myöntävää pikalainayritystä. Nämä yritykset myönsivät suomalaisille yhteensä 1,4 miljoonaa lainaa netistä. Kaikki nämä 1,4 miljoonaa vippiä olivat yhteissuuruudeltaan noin 332 miljoonaa euroa. Tämä oli viidennes enemmän, mitä vuotta aiemmin. Pikalainat ovat siis suositumpia kuin koskaan ennen, vaikka mm. kansanedustaja Sampsa Kataja on käyttänyt vippikieltoa ajavassa lakialoitteessan perusteena, ettei vipeille ole tarvetta. Näiden tilastotietojen jälkeen tuskin kuitenkaan edes Sampsa Kataja viitsii väittää, ettei vipeille olisi tarvetta. Jos ei olisi, niin miksi niitä olisi otettuna lähes puolitoista miljoonaa kappaletta pelkästään viime vuoden aikana? Pikalainojen hakemista on pyritty vähentämään erilaisilla tiukennuksilla lainsäädännössä. Lainojen hakemista ei kuitenkaan ole saatu vähenemään, vaan kuten sanottu, haetaan pikalainaa netistä nykyään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Päättäjien mielestä pikavipit ovat liian kalliita lainoja, ja ajavat ihmiset velkakierteeseen muita lainoja helpommin. Todellisuudessa siihen, että ihmiset joutuvat velkakierteisiin, ei ole syynä vipit, vaan nykyinen luottotietojärjestelmä. Jos Suomeen otettaisiin monien muiden Euroopan maiden tavoin käyttöön positiivinen luottorekisteri, voitaisiin ylivelkaantumisia vähentää huomattavasti, sillä vippipalvelut ja esimerkiksi pankit voisivat nähdä asiakkaillansa jo olemassa olevat velat. Keskimääräinen suomalaisten ottama pienlaina on 200 euron vippi. Ihmiset eivät siis vastoin yleistä väärinkäsitystä ota ylisuuria lainoja, vaan pieniä muutaman sadan euron vippejä, joilla he voivat maksaa esimerkiksi ruokaostoksiaan. Vippejä käytetäänkin yleensä juuri ruoka- tai esimerkiksi lääkeostoksiin, ei pelaamiseen ja juhlimiseen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *